
Yhdistys
Citybelgit
Citybelgit ry on pääkaupunkiseudulla toimiva koiraurheiluseura, joka on nimestään huolimatta avoin kaiken rotuisille koirille. Toiminta on alkanut epävirallisesti jo 1990-luvun puolivälissä, josta tie kulkeutui rekisteröidyksi yhdistykseksi vuonna 1999. Toiminta on vuosien varrella ollut aktiivista niin tapahtumien järjestämisen kuin koulutustenkin osalta.
Citybelgien jäsenet harrastavat ja kilpailevat aktiivisesti eri lajeissa. Tällä hetkellä yhdistyksen koulutustoiminta on painottunut erityisesti agilityyn. Seuran oma kenttä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Lintuvaarassa. Talviryhmät treenaavat Vantaan Agility Akatemialla. Lisäksi seuralla on kaksi vakiovuoroa Talinhuipun palveluskoirakentällä tottelevaisuusharjoituksia varten.
Vapaamuotoiseen keskusteluun kaikille jäsenille tarkoitettu ryhmä löytyy Facebookista - ohjeet liittymiseen lähetetty sähköpostilla!